Kultainen Venla -finalistit

12.12.2016

Televisioakatemian jäsenet ovat äänestäneet vuoden 2016 parhaista televisio-ohjelmista ja tekijöistä esituomariston valitseman shortlistan pohjalta.

Esituomaristoon kuuluivat Televisioakatemian hallituksen jäsenet Antti Väisänen, Ville Toivonen, Riku Saaranluoma, Ani Korpela, Marko Karvo, Katja Santala, Elina Mustelin ja Stiina Laakso sekä erikseen kutsuttuina asiantuntijoina Laura Friman, Katri Manninen, Kati Royle, Niko Nykänen, Matleena Saarensalmi-Hintikka, Joona Kortesmäki, Vilja Roihu ja Jan-Aslak Leino. Televisioakatemian jäsenenä on noin 400 televisioalan ammattilaista.
 
Kymmenen ohjelmakategorian lisäksi Kultaisella Venlalla palkitaan vuoden paras mies- ja naisnäyttelijä sekä paras käsikirjoittaja ja ohjaaja. Jäsenten äänestämät voittajat ja myös yleisön suosikit julkistetaan Kultainen Venla  -gaalassa 13.1.2017 Suomen Kansallisoopperassa. Ohjelma televisioidaan suorana lähetyksenä Yle TV2:lla klo 20.00-22.00 ja tilaisuuden juontaa Stand up -koomikko Ali Jahangiri.
 

KULTAINEN VENLA 2016 finalistit kategorioittain aakkosjärjestyksessä (sulkeissa ensiesityskanava, tilaaja tai tuotantoyhtiö):

OHJELMAKATEGORIAT:
1. Ajankohtais- ja asiaohjelma
Arman Pohjantähden alla (Nelonen, tuotanto Armanin Maailma Oy)
Docventures (Yle TV2, tilaaja Yle Asia, tuotanto Gimmeyawallet Oy)
Metsien kätkemä (Yle TV1, tilaaja Yle Asia, tuotanto Jotuca Oy)
 
2. Draamasarja
Kohtuuttomuuksia (Yle TV1, tilaaja Yle Draama, tuotanto Solar Films Inc. Oy)
Roba 3. kausi (MTV3, tuotanto Yellow Film & TV Oy)
Sorjonen (Yle TV1, tilaaja Yle Draama, tuotanto Fisher King Production Oy)
 
3. Keskusteluohjelma
Enbuske, Veitola & Salminen (MTV3, tuotanto Moskito Television Oy)
Marja Hintikka Live (Yle TV2, tuotanto Yle Asia)
Pressiklubi (Yle TV1, tuotanto Yle Uutis- ja ajankohtaistuotanto)
 
4. Komedia- ja sketsiohjelma
Kimmo (Yle TV2, tilaaja Yle Draama, tuotanto Yellow Film & TV Oy)
Noin viikon uutiset (Yle TV2, tuotanto Yle Kulttuuri)
Pelimies (MTV3, tuotanto Yellow Film & TV Oy)
 
5. Lasten- ja nuortenohjelma
HS Lasten uutiset (Nelonen, tuotanto Helsingin Sanomat / HSTV)
Joulukalenteri: Kadonneiden lahjojen tapaus (Yle TV2, tilaaja Yle Lapset ja nuoret, tuotanto Don Films Oy)
Sekasin (Yle TV2, tilaaja Yle Lapset ja nuoret, tuotanto It´s Alive Films Oy)

6. Lifestyle-ohjelma
Stugor (Yle Fem, tilaaja Svenska Yle, tuotanto Onion & Parad Media Oy)
Sukulan suojatit (Nelonen, tuotanto Moskito Television Oy)
Volga 30 päivässä (Yle Teema, tilaaja Yle Asia, tuotanto Aito & Haapasalo Entertainment Oy)
 
7. Kilpailureality
Bachelor Suomi (Liv, tuotanto Warner Bros. International Television Production Finland Oy)
Huippujengi (MTV3, tuotanto Rabbit Films Oy)
Suomen surkein nikkari (MTV3, tuotanto Warner Bros. International Television Production Finland Oy)
 
8. Seurantareality
Au pairit Australiassa (Yle TV2, tilaaja Yle Asia, tuotanto Aito Media Oy)
Elämä Pelissä (Yle TV1, tilaaja Yle Asia, tuotanto ITV Studios Finland Oy)
Kadonneen jäljillä (Nelonen, tuotanto Aito Media Oy)
 
9. Musiikkiviihde
Elastinen feat. (MTV3, tuotanto Endemol Shine Finland Oy)
SuomiLOVE 3. kausi (Yle TV1, tilaaja Yle Kulttuuri, tuotanto Warner Bros. International Television Production Finland Oy)
Vain Elämää 5. kausi (Nelonen, tuotanto Banijay Finland Oy)

10. Viihdeohjelma
Pitääkö olla huolissaan? (MTV3, Rabbit Films Oy)
Posse (MTV3, tuotanto Rabbit Films Oy)
Sohvaperunat (Yle TV2, tilaaja Yle Kulttuuri, tuotanto Endemol Shine Finland Oy)

TEKIJÄKATEGORIAT:
Vuoden käsikirjoittaja
Anna Dahlman
(Nieminen & Lahtinen Show)
Tatiana Elf
(Roba 3. kausi)
Tiina Lymi
(Kohtuuttomuuksia)
Petja Peltomaa
(Syke 3. kausi)
 
Vuoden ohjaaja
Jan-Aslak Leino
(SuomiLOVE, Haluatko Miljonääriksi)
Niko Nykänen
(Voice of Finland, Emma Gaala, Kultainen Venla, Talent Suomi suorat lähetykset)
Taavi Vartia
(Syke 3. kausi)

Paras miesnäyttelijä
Kari Heiskanen
(Mustat lesket 2. kausi)
Jussi Vatanen
(Kimmo)
Ville Virtanen
(Sorjonen)
 
Paras naisnäyttelijä
Elena Leeve
(Ihon alla)
Tiina Lymi
(Kohtuuttomuuksia, Syke 3. kausi,
Roba 3. kausi)
Anu Sinisalo
(Sorjonen)


Yleisöäänestysehdokkaat julkaistaan 14.12.2016. www.kultainenvenla.fi